Haluamme Avaniolla antaa suuren osan omaa ammattitaitoamme, asiantuntevuutta ja innovatiivisuutta kiinteistö- ja rakennusalalle
Vuoden 2022 alussa istuimme alas ja kävimme läpi syväluotaavan yritysstrategiamme, jonka pääkohtana oli asiakassegmentointi sekä asiakasprofiilien päivittäminen. Analysoimme tietoja asiakkaistamme, kuten toimialan, kokoluokan, sijainnin sekä mistä ja miten asiakas meille päätyy. Analyysin lopputulos yllätti, sillä havaintomme ei vastannut täysin ennakkokäsitystämme. Lopullinen segmentointi havainnollisti, että kiinteistö- ja rakennusala nousi selkeästi muista asiakaskuntamme toimialoista, vaikka oletimme asiakkaidemme toimialojen jakautuvan tasaisesti eri toimialoille. Myös yritysten kokoluokka oli suurempi, mitä osasimme arvioida. Maantieteellisesti yritykset jakautuvat suurimmaksi osaksi Tampereen, Turun ja Helsingin rajaamalle alueelle.
Avanio kasvoi vuonna 2021 edellisen vuoden 2,4 miljoonan liikevaihdosta 3,4 miljoonan liikevaihtoon. Jatkamme yhä kasvamista. Vaikka kasvua tulee useilta asiakkaidemme toimialoilta, voidaan kuitenkin huomata suurimman kasvun tulevan kiinteistö- ja rakennusala -alueelta. On silti huomattava, että välillä asiakkaan toimiala voi olla jotain ihan muuta kuin asiakkaan tuotteita ostavan yrityksen ja silloin on haastavaa miettiä, että mille toimialalle ollaan tekemässä ratkaisua. Tässä segmentoinnissa on mietitty toimialaa lopulta loppuasiakkaan näkökulmasta.
Lakean ja Avanion yhteistyöstä vauhtia
Ensimmäinen suurempi kiinteistö- ja rakennusalan asiakasyhteistyö toteutettiin Lakean kanssa. Projekti piti sisällään pilviteknologiaa yhdistettynä infraan, jonka jälkeen olemme jatkaneet kehitystyötä IoT-ratkaisujen parissa. Lakean ja Avanion yhteistyö on ollut myös muiden mielestä kiinnostava ja uskomme sen vaikuttaneen uusien saman toimialan asiakasprojektien käynnistymiseen.
Olemme esimerkiksi toteuttaneet laajamittaista IoT-projektia kiinteistöturvallisuudesta Exilightille. Cationin kanssa olemme luoneet latausratkaisuja kiinteistöjen sähköautoille ja Rambollin kanssa olemme työskennelleet yhdessä heidän Circle-tuotteensa parissa. Lisäksi on useita muita samaan toimialaan liittyviä erilaisia asiakasprojekteja.
Erityisesti IoT-ratkaisut ovat kiinteistö- ja rakennusalan tulevaisuutta ja ne herättävät kiinnostusta alan toimijoissa. Olemme ylpeitä, kun olemme onnistuneet vastaamaan IoT-ratkaisujen avulla asiakkaiden tarpeisiin ja kehittämään jotain aivan uutta.
Käy tutustumassa referensseihimme Avanio Oy Referenssit
IoT:n hyödyt kiinteistö- ja rakennusalalla
IoT-ratkaisut mahdollistavat erilaisten tietojen ja datan keräämisen ja niiden hyödyntämisen. IoT-ratkaisuilla voidaan esimerkiksi mitata rakenteita, haitallisten partikkeleiden määrää, kuivumisaikoja, ilmankosteutta ja lämpötiloja.
Iot-ratkaisujen avulla voidaan tehostaa prosesseja ja säästää rahaa sekä luoda kokonaan uudenlaisia liiketoimintamalleja.
Suurempaa arvoa asiakkaalle
Olemme tehneet satoja erilaisia uuden digitalisaation mukaisia ratkaisuja asiakkaille. Ratkaisut teemme yksilöidysti yrityksen omiin tarpeisiin sopiviksi. Asiakkaalle tehtävä IoT-ratkaisu voi esimerkiksi helpottaa asennusta, parantaa turvallisuutta, helpottaa tarkastusta, ennakoida huoltotarvetta tai vapauttaa aikaa ja säästää rahaa.
Voimme olla myös mukana pelkästään yrityksen tuotekehityksessä, jos idea on jo pitkällä.
Ota yhteyttä ja löydetään ratkaisu yhdessä!